keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kuluttajakansalainen houkutellaan toimimaan valtaapitävien hyväksi

Mielipidemittausten mukaan suomalaiset kannattavat yhä laajaa pohjoismaista hyvinvointimallia. Esimerkiksi THL:n joulukuussa julkaisema tutkimus kertoo, että suomalaiset suosivat julkissektorivetoista hyvinvointivaltiota ja pitävät köyhien ja rikkaiden välistä kuilua liian suurena. Yksityisten palveluiden kannatus on jopa pudonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi. Lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää sosiaaliturvan tasoa sopivana tai liian matalana. Moni olisi valmis maksamaan mieluummin enemmän veroja kuin tinkimään julkisista palveluista ja tulonsiirroista.

Silti vaaliuurnilla suomalaiset vuosi toisensa jälkeen antavat äänensä puolueille, jotka tekevät heidän tahtonsa vastaista politiikkaa: leikkaavat julkisia palveluja ja tulonsiirtoja, yksityistävät yhteistä omaisuutta, keventävät veroja ja kasvattavat tuloeroja. Miten tätä ristiriitaa voisi ymmärtää?

Vuonna 2010 ilmestyneessä artikkelikokoelmassa Valta Suomessa pohditaan tätä ongelmaa. Suurin selittävä tekijä löytyy siitä, miten kansalaisuus, käsitys itsestämme on kehittynyt. Samalla puolueiden yhteiskunnallinen rooli on muuttunut.

Suomessa on 1980-luvun jälkeen voimistunut uudenlainen vallankäytön tapa. Taloutta on vapautettu kansallisesta sääntelystä. Prosessiin on liitetty joukko poliittisia ideoita, jotka ovat määritelleet uudelleen kansallisvaltion ja kansalaisen tehtäviä. On synnytetty taloudellisen globalisaation arkijärki, joka määrittää sitä mikä on järkevää ja toivottavaa.

Nyky-Suomesta on tehty valmentajavaltio, jonka keskeiset ideat ovat tulleet yrityselämästä. Markkinamekanismi, kilpailu, tehokkuus, innovaatioiden ja kasvun korostaminen, uudet teknologiat sekä kansalaisten ymmärtäminen asiakkaina ovat murentaneet perinteistä hyvinvointivaltiota.
Kilpailu ja kilpailukyky ovat nykyjärjestelmämme avainsanoja. Kilpailu on yksilöllisyyden tae ja osa demokratiaa. Sen vuoksi kilpailun rajoittaminen ja kilpailulogiikan haastaminen esimerkiksi solidaarisuudella tai jakamisella tulkitaan helposti loukkauksina koko kansanvaltaa vastaan.

Kansalainen ja kuluttaja muodostavat nykymodernissa yhteiskunnassa uuden sekasikiön, kuluttajakansalaisen, joka on yrityksen kaltainen, erilaisten panostusten riskejä ja tuottomahdollisuuksia laskelmoiva yksikkö. Ihminen on ennen kaikkea homo economicus, taloudellinen ihminen, oman itsensä yrittäjä.

Ristiriitaista on, että uusliberaali kuluttajakansalaisuus korostaa voimaantumista ja aktiivista toimijuutta – mutta vain tietyissä raameissa, jotka määrittävät kapitalistiset markkinat ja kilpailu. Tämä edustaa uudenlaista alistamisen muotoa, jossa hallitsevassa asemassa olevat esittävät oman etunsa yleisiksi eduiksi ja houkuttelevat hallitut toimimaan valtaapitävien hyväksi. Tämä toistuu myös vaaleissa, kun kansa äänestää ”oikein” – uusintaa itsensä kuluttajakansalaisena ja samalla koko järjestelmän.

Muutos voi tulla vain vallitsevan logiikan ulkopuolelta – haastamalla arkijärki ja yleisesti hyväksytyt totuudet ja itsestään selvyydet.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti