keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Maksuhäiriömerkintä tekee ihmisestä lainsuojattoman

Suomessa on satojatuhansia maksuhäiriömerkinnän omaavia kansalaisia. Nämä ihmiset ovat joutuneet tilanteeseen monista eri syistä, usein tahtomattaan. Monet heistä maksavat ulosoton kautta velkojaan, mutta tämä sinänsä oikeutettu menettely ei suinkaan vielä riitä. On kehitetty mitä moninaisimpia suoranaisia rangaistuksia, joilla näitä ahdingossa olevia kansalaisia piinataan.

Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa muun muassa asunnon, työpaikan, pankkitilin ja vakuutusten saamista. Myös ulosoton niin sanottu suojaraja eli rahamäärä, joka velalliselle jää käytettäväksi välttämättömiin menoihin kuukaudessa, on Suomessa kohtuuttoman alhainen.

Maksuhäiriömerkintä voi olla voimassa jopa 18-23 vuotta, pitempään kuin Suomessa elinkautisvanki istuu tuomiotaan. Nykyinen systeemi voi pahimmassa tapauksessa rampauttaa velallisen koko elämän.

Maksuhäiriöisten tilanne pitää ottaa esille, kun seuraavan hallituksen ohjelmasta neuvotellaan. On pohdittava erilaisia keinoja, miten ylivelkaantuneiden asemaa voidaan kohentaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on mahdollista tehdä niin sanottu henkilökohtainen konkurssi, jossa velat voi saada anteeksi kolmessa vuodessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti